Sisältöjulkaisija

null Biokaasumädäte hiilikompensaation perustaksi

Blogi - Energia

Biokaasumädäte hiilikompensaation perustaksi

4.9.2019

Biokaasulla on siis hyvä pössis. Mutta sen määrästä onkin tullut minimitekijä - sitä ei riitä kaikille halukkaille. Kysyntää siis on, mutta miksi markkina ei kehity? Pystyisimmekö luomaan tuotantosuunnan, jossa kaasutusmädätteen lannoitus- ja maanparannusvaikutusta hyödyntäen toteutetaan ”viherkesantobiokaasulohkoja”, joiden lisääntyneistä hiilivarastoista maksetaan viljelijälle korvaus  ja joiden sato toimitetaan markkinahintaan kaasutettavaksi.

Biokaasu tuntuu olevan nyt kovasti pinnalla. Hallitusohjelmasta löytyy siitä kirjauksia, yksittäiset ministerit lausuvat hyvin puoltavia sanoja. Ja jokunen mtklainenkin on jo hankkinut itselleen kaasuauton. Sama on harkinnassa myös meidän perheessä. Moni muu miettii samoin, sillä uusien kaasuautojen ensirekisteröintiennätyksiä rikotaan jatkuvasti. Tämän kuukauden ennätyksen rikkoo seuraava kuukausi. Biokaasulla on siis hyvä pössis. Mutta sen määrästä onkin tullut minimitekijä - sitä ei riitä kaikille halukkaille. Kysyntää siis on, mutta miksi markkina ei kehity?

Syitä on monia - aina veropolitiikasta lähtien, mutta keskityn tässä maatilakokoluokan tuotannon kehittymistä vaikeuttaviin tekijöihin. Ongelma on aika selkeä - biokaasuinfran rakentaminen on iso investointi. Kannattavinta on tuottaa kaasua liikennekäyttöön ja se taas vaatii tilalta lisäinvestointia kaasun puhdistuslaitteistoon. Ja liikennekäyttö edellyttää jonkinlaista edullista sijaintia suhteessa liikennevirtaan. Ei kuulosta kovin helpolta. Ei ainakaan kovin monelle maatilalle.

Raakakaasua ei käytännössä voi kuljettaa, sillä se pitää joko nesteyttää tai paineistaa, ilman näitä kulkee kärryssä liian vähän energiaa suhteessa kustannuksiin. Molemmat kuljetustavat vaativat kaasun puhdistamisen. Taas jonkinlainen umpikuja. Yhteiskäytössä oleva puhdistuslaitteisto on mahdollinen kahdella tapaa - kaasua pitää siirtää tai puhdistuslaitteistoa pitää siirtää.  Raakakaasua voidaan siirtää paineettomana viemäriputken luokkaa olevassa muoviputkessa. Maahan upotettuna tässäkin tulee nopeasti etäisyysraja vastaan. Pintaputki tuskin tulee kysymykseen missään. Mobiilissa kaasunpuhdistamossa on omat murheensa, eikä sekään halpa ole.

Mitä jos biomassoja kuljetetaan vähän isommalle kaasulaitokselle? Kuljetuksen kannattavuuden määrää kyytiin mahtuva kaasupotentiaali. Kasviperäisten tuotteiden kaasupotentiaali on varsin rajallinen. Taas umpikuja vähänkään pidemmillä etäisyyksillä.

Pirkanmaalla on esitetty joitain sellaisia ajatuksia, että viljelijä voisi biomassaa tuodessaan viedä paluukuormana mädätysjäännöksestä tehtyä lannoitevalmistetta. Saadaanko näin win-win tilanne viljelijän ja kaasuttajan välille? Toivon sitä, mutta epäilen ettei yhteisvaikutus euroina tarkasteltuna ole sellainen, että se biokaasutuotannon räjäyttää kasvuun. Mikä neuvoksi? Massiivinen investointituki tai käänteinen porttimaksu voisivat auttaa mutta ne perustuvat enemmän tai vähemmän yhteiskunnan tukeen, joten kovin kestäviä ratkaisuja ne eivät ole.

Mielestäni kestävä ratkaisu saadaan kun yhdistetään tähän ongelmaan maaperän kyky sitoa hiiltä. Pystyisimmekö luomaan tuotantosuunnan, jossa kaasutusmädätteen lannoitus- ja maanparannusvaikutusta hyödyntäen toteutetaan ”viherkesantobiokaasulohkoja”, joiden lisääntyneistä hiilivarastoista maksetaan viljelijälle korvaus  ja joiden sato toimitetaan markkinahintaan kaasutettavaksi.  Kokonaan uusi ajatus tämä ei ole - Itävallassa on tällainen toiminta jo laitettu toteen.

Parhaimmillaan yritykset ja julkinen sektori voisivat ostaa itsellensä hiilikompensaatiota omien päästöjensä kumoamiseksi. Win-win-win tilanne olisi selkeä - viljelijä saisi hyödyn sadostaan, hiilikorvauksesta ja pellon kasvukunnon parantumisesta - biokaasuntuottaja saa sekä kaasutettavaa biomassaa ja kanavan mädätteelle. Yritykset ja yhteiskunnallinen julkinen sektori saisivat ostettua itsellensä hiilikompensaation omista päästöistään. Kaikki voittavat!

Sitomalla pellon hiilensidontaa kasvattavat toimet ja maksut biokaasutukseen - pysyy markkina jotenkin rajallisena, valvottavana ja muutoinkin seurattavana, jotta hiilikompensaatiosta kokemuksia saadaan. Mutta ennen kaikkea - tällä saadaan meidän biokaasupotentiaalia nopeasti käyttöön.

Vähäisessä määrin ja pilotoiden tuo voisi onnistua nopeastikin, mutta hiilensidontaan ja päästelyyn tarvitaan kattava markkina, jossa sidotulla ja päästetyllä hiilitonnilla on hintansa. Vapaaehtoisuudella tai julkisen sektorin hyväntahtoisuudella voidaan aloittaa, mutta kestävä ratkaisu tulee vasta kun meillä on jonkinlainen "hiilivero".

Kuka viulut sitten maksaa - kuluttajahan se. Mutta miten kulutusta hiiliverotetaan sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, niin siihen ei järkeni riitä.

Suomalainen viljelijä voi mielestäni nukkua yönsä rauhassa. Suomalaisen maatalouden tuotantotapa on maailman mittakaavassa poikkeuksellinen. Viljely on meillä ns. perheviljelyä eli viljelijät omistavat itse tilansa ja maatiloilla on myös keskimäärin runsaasti metsää. Tästä johtuen on jokainen suomalainen maatila käytännössä hiilinielu, joka tuottaa sekä ruokaa, fossiilisia tuotteita korvaavaa puuta sekä vielä sitoo hiiltä. Suomalaisen lihan- ja maidontuotannon hiilipäästöt siis lähtöpaikkakompensoidaan jo tilalla.

Varmasti maastamme löytyy tahoja, jotka hiilimaksumiehen roolia maa- ja metsätaloudelle tarjoavat, mutta sitä tosiseikkaa on paha kiistää, että alkutuotanto on ainoa hiiltä sitova sektori.

muokattu - kirjoitusvirhe korjattu 4.9. 2019 10:31

Visa Merikoski

toiminnanjohtaja ja vs. toiminnanjohtaja

MTK-Pirkanmaa ja MTK-Satakunta